Törmäsin LinkedInissä tekstiin, jossa kerrottiin, miten vahvuuksien avulla voit olla työelämässä tuottavin versio itsestäsi. Sitäkö ihmiset todella haluavat töissään olla: mahdollisimman tuottavia?
Tottakai on ihmisiä ja yrityksiä, joiden arvomaailmassa tehokkuus ja tuottavuus ovat ensisijaisia arvoja (oli se sitten ääneen sanottu tai ei). Mutta kuinka moni työntekijä aidosti ajattelee työnpäivän aluksi haluavansa olla mahdollisimman tuottava tänään? Uskaltaisin väittää, että valtaosa työntekijöistä haluaisi kuitenkin ennemmin viihtyä töissään.

Se on totta, että vahvuuksia käyttämällä ihmiset ovat todennäköisesti tuottavampia. Ihmiset, jotka saavat hyödyntää töissä vahvuuksiaan, kokevat tutkimusten mukaan työn imua ja innostusta. He viihtyvät paremmin töissään kuin ihmiset, jotka eivät voi hyödyntää vahvuuksiaan (riittävästi). Työssään viihtyvillä on lievempiä stressioireita ja vähemmän sairaspoissaoloja. He todennäköisesti myös suoriutuvat töistään nopeammin ja paremmin, koska he voivat työskennellä itselleen mieleisten asioiden kanssa tai itselleen mielekkäällä tavalla. (Wenström 2022, 12.) Joten lopputuloksena on toki tehokkaampi ja tuottavampi työntekijä – mutta vasta sen jälkeen, kun työntekijä voi hyvin työssään.
Kannustaisinkin pitämään tavoitteena hyvinvoivaa työntekijää tuottavuuden sijaan. On pieni ero kirjoittaa, että vahvuuksia hyödyntämällä olet tuottavin versio itsestäsi tai että vahvuuksia hyödyntämällä viihdyt ja menestyt työssäsi. Mutta ajatusmaailmallisesti niissä on iso ero.
Jos tavoitetilana on hyvinvoiva työntekijä, kiinnostutaan tuottavuuden laskiessa siitä, mikä saa työntekijän voimaan paremmin.
Jos tuottavuus on tavoitetila ja se alkaa rakoilla, todennäköisesti aletaan korjata tuottavuutta. Mietitään, miten työntekijöistä saa entistä tuottavampia? Annetaan vähän enemmän tehtäviä, nipistetään vähän lounastauosta, kehoitetaan olemaan entistä nopeampi, jne. Jos taas tavoitetilana on hyvinvoiva työntekijä, kiinnostutaan tuottavuuden laskiessa siitä, mikä saa työntekijän voimaan paremmin. Ehkäpä ongelmaksi paljastuukin paskasti organisoitu työ, joka sitten korjataan. Ja BOOM, myös tuottavuus nousee, kun työntekijän hyvinvointi paranee.
Edes kaikilla vahvuuksillaan operoiva työntekijä ei ole tuottava, jos hän ei viihdy työssään. Joten pliis, ei valjasteta vahvuustyöskentelyä(kin) tehokkuuden käyttöön?
T:Kipa
* Wenström, Sanna 2022. Kaikilla vahvuuksilla. Opas laajan vahvuusnäkemyksen käyttöön opetuksessa. PS-kustannus: Jyväskylä.